Etuoikeutettu valkoihoinenko?
Eilen 6.9. vietettiin Suomen hevosen päivää. Löysinkin aikanaan minua puhutelleen kuvan tästä kansallishevosestamme, jota jo tuolloin ihastelin. Vahva ja jykevä suomenhevonen tarpomassa purevassa talvipakkasessa, sen jalkojen syvyisessä lumessa rekitaakkaa vetäen. Kuva symboloi täydellisesti suomalaisuutta ja sai minut myös pohtimaan globalistisen vasemmiston paheksuvaa mielikuvaa etuoikeutetuista valkoisista miehistä. Olemmeko me jotenkin etuoikeutettuja?
Suomenhevonen. Sankari ennen ja nyt!
Valkoisen euraasialaisen miehen ja naisen rakentama Länsimainen vapaa maailma ei ole minkään etuoikeuden tuotos. Länsimainen maailma on ponnistanut massamaisen maahanmuuton romuttaman Rooman Imperiumin tuhkasta, pimeän keskiajan ja myöhemmin kristillisyyden sivistämän keskiajan kautta maailman edelläkävijäksi. Eikä siinä tarinassa ole etuoikeudesta kyse. Vain sosialistinen liberaali voi kuvitella, että kaikki saavutukset on saatu noina vuosisatoina ilmaiseksi. Ikään kuin kaikki olisi annettu jostain kommunistisesta takaseinästä ilman työpanosta tai vastinetta. Näin asia ei ole.
Länsimainen, valkoihoinen mies on joutunut raatamalla raatamaan sen kaiken hyvinvoinnin eteen. Islamistit ovat tunkeutuneet kohti Euroopan sydänmaita lukuisia kertoja, pyrkien alistamaan valkoisen euraasialaisen miehen, mikä on onnistuneesti El Cidien, Temppeliritareiden sekä muiden sankareiden voimalla ja aseilla kyetty estämään. Muslimien haastaessa eteläisen Euroopan kansoja, nämä oppivat ja kehittyivät järjestäytyneiksi ja vahvoiksi, kristinuskon samalla tarjotessa pohjan sivistyksen nousulle Lännessä. Tältä pohjalta Lännen valkoinen mies lähti laajentamaan vaikutuspiiriään globaaliksi valloittaen Amerikan ja Afrikan sekä löytäen tiensä Aasiaan. Kyse ei siis koskaan ollut etuoikeudesta vaan raskaasta, kovasta työstä.
Liberaali vasemmisto syyttää valkoista miestä afrikkalaisten orjuuttamisesta, ymmärtämättä, että ellei afrikkalaisten heimokulttuuri olisi viettänyt monikulttuurisuuttaan heimosotien rikastamana, ei afrikkalaisia orjia olisi koskaan ollut. Nimittäin juuri afrikkalaisiin heimosotiin kuului orjien ottaminen voitetuista heimoista. Afrikkalaiset möivät itse omiaan länsimaiselle valkoiselle miehelle.
Samalla liberaali vasemmisto solvaa valkoista miestä rasistiksi, tiedostamatta, että juuri muslimikulttuurissa ja somalikulttuurissa rasismin juuret ovat yli tuhat vuotta vanhoja, ja afrikkalaisia tummaihoisia orjia on tänäkin päivänä arviolta noin 2 miljoonaa ympäri islamilaista maailmaa.
Islamilaisessa maailmassa on arviolta 2 miljoonaa afrikkalaista orjaa tänäkin päivänä.
Valkoinen mies on kasvanut vahvaksi työn ja taisteluiden ja verensä vuodattamisen kautta. Ei etuoikeudella ratsastaen. Se, mitä valkoinen mies ja nainen on menneinä sukupolvina rakentanut, tullaan kyllä menettämään, jos sitä ei puolusteta. Ottajia löytyy ja maahanmuuttajia tulee ovista ja ikkunoista. Hyvät ajat ovat tuottaneet vasemmistolaisen liberalismin, joka on juureton, ja juurekkaamman Islamin mennen tullen vietävissä. Iranissa tämä nähtiin vuonna 1979.
Nyt jos koska pitää länsimaisen valkoisen miehen ja naisen herätä. Murtovarkaat vievät kaiken, jos talonväki nukkuu kauneusuntaan. Jos asioiden eteen ei taistele, myöhemmin on turha itkeä. Proaktiivisuus voi pelastaa, reaktiivisuus ei.


Kommentit
Lähetä kommentti