EU, ylikansallista valtaa tavoitteleva loinen

  Suomi liittyi itsenäisenä valtiona Euroopan Unioniin 1.1.1995. Kyseessä oli Euroopan talous- ja tulliliitto. Yhteinen vahva valuutta ja tullivapaa vienti Eurooppaan olivat hyödyllisiä Suomelle. Kuka olisi tuolloin arvannut, että EU tulee rikkomaan omia perustusartiklojaan tavoitellessaan ylikansallista valta-asemaa jäsenvaltioidensa kansallisen itsemääräämisoikeuden yli? Ehkä ne, jotka äänestivät EU:ta vastaan..

14.1.2020 Euroopan Parlamentin puhemies David Sassoli kielsi jäsenvaltioita edustavilta eu-parlamentaarikoilta oikeuden pitää edustamansa EU:n jäsenvaltion kansallisia symboleja, esimerkiksi valtion lippua esillä EU:n parlamentissa. Historian valossa kaikki tämän tyyppiset kiellot ovat aina olleet merkki tahtotilasta lannistaa kiellon kohteena oleva valta, kulttuuri ja kansakunta kiellon asettaneen vallan alle. Tämä pieni kielto on ollut lähtölaukaus sellaiselle EU:n toiminnalle, joka on rikkonut EU:n omia perustusartikloja ja millä on ilmiselvästi tavoiteltu jäsenmaiden itsenäisyyden kannalta haitallisia vaikutuksia. EU:n elvytyspaketti sitoi jäsenmaat yhteisvelkaan EU:n perussopimuksen artiklojen 310 ja 125 vastaisesti. Käytännössä ylikansalliseen sosialismiin, missä tulosiirroilla siirretään varakkaampien kansojen omaisuutta köyhemmille kansoille. Velka on hieno keino sitoa jäsenvaltiot EU:n vallan alle. Tämä ei ole Neovostoliitto vaan Eurostoliitto. Sama asia joka tapauksessa.

EU perusteli päätöstään EU:n perussopimuksen artiklan 122 momentilla 2. EU:n mukaan elvytyspaketilla tuettiin koronasta sunnattomasti kärsineitä maita. Kuitenkaan elvytyspakettirahojen jakoperusteissa ei mainittu koronapandemian aiheuttamia syitä juuri sanallakaan, vaan jakoperusteet ovat aivan muita. 

Jälkeen päin on selvinnyt myös, että EU-komission puheenjohtaja Van Der Leyen oli Phizerin toimitusjohtajaan tekstiviestein yhteydessä salaa samaan aikaan, kun komissio teki päätöstä mahdollisesta koronapiikin ostamisesta yhdeksänkertaisesti EU:n väestölle. 

Mille EU:n väestölle? Ei ole EU:n väestöä. On vain lukuisia itsenäisiä kansoja omine kulttuureineen, jotka ovat riittävä monikulttuurisuuden rikkaus Euroopassa, mutta "monikulttuurisuuden" nimissä globalistit haluavat piilottaa kansalliset liput ja kansalliset kulttuurit, jos ne uhkaavat EU:n maahanmuuttopolitiikkaa, joka on hallitsematon. Historia opettaa, että jokainen hallitsematon immigraatio on aina tuhonnut alkuperäiskulttuurin.

Euroopan Unionin piti olla tulli- ja talousliitto. Millä oikeudella EU on alkanut jakamaan uhkasakkoja jäsenmailleen, jos ne eivät suostu EU:n päätöksiin, kuten esimerkiksi juuri alkuperäiskansoille haitallisessa maahanmuuttopolitiikassa? 

Näihin ilmiöihin, sekä syy- ja seurausuhteisiin pyrin syventymään tässä blogissa.

Suomi kuuluu suomalaisille, eikä suomalaisuus ole yhtä kuin passi tai kansalaisuus, joita tässä maassa on jaettu kuin halpaa makkaraa tuntemattomille tunkeutujille. 🇫🇮

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Slimfit -soijalattemiehet ja naiset länsimaita "johtamassa"

Fasistinen Vasemmisto